What a transient life

Nyt tulin ajatelleeksi upen kolmen lukijan (!!!) inspiroimana, että alan pitää tätä blogia ihan kunnolla ja monipuolisemmin. Ja koska stalkkereita tarvitaan aina lisää, randomit etsikääkäs Lue-painike ja klikatkaa siitä, lukijat sitten painaa tuota Luin - napiskaa jotta en tunne itseäni niin yksinäiseksi. 8>

Ajattelin myös sitä että jos herätän teissä ajatuksia, kysymyksiä tai muuta sellaista, niin että voisin muistuttaa teitä myös tuon kommentoimisominaisuuden olemassaolosta. En tapa, jos joku kommentoisi. 83

Päätin tosiaan kirjoittaa tänne useammin ja "tavallisistakin" aiheista tämän sairauden tms. paskan ohella, kuvapostauksiakin ehkä tai jotain muuta erikoista. Ilmoitusluontoisena asiana sitten tarkennusta tuosta biisistä joka minulle on tullut tavaksi tuon blogimerkinnän alkuun laittaa: se kuvastaa jollain tapaa nykyistä tunnetilaa tai muuten elämääni.

Asiasta kukkaruukkuun. Tänään sitten olin taas ihanan sekaisin päivistä, sillä olin varma, että on maanantai. Huomenna on... keskiviikko?
Tajusin miten ohikulkevaa ja irrallista kaikki on. Maailma on kuin... suuri akvaario jossa ihmiset ovat kaloja ja minä katselen sitä kaikkea lasin toiselta puolen, en saa minkäänlaista yhteyttä muihin. Tai elämään muutenkaan.

Aluksi se tunne oli pelottava mutta sitten siihen on tottunut. Kuin minun ei pitäisi olla mukana maailman tapahtumissa mutta olen silti ja haluan keskeyttää tämän kaiken ja päästä pois maailmasta jossa en muutenkaan tunne olevani. Vihaan nykyhetkeä kuten kaikki jo tietävät ja haluan takaisin menneisyyteen ja aikaan jolloin olin onnellinen... Tahdon sen kaiken takaisin mutta se on mahdotonta.
En halua kuolla mutta haluan lakata olemasta...