sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Golden memories



Viime merkinnästä sitten sen verran, että loistava päivä päättyikin siihen kun pikkuveljeni tuhosi kaiken olemassaolollaan... Mutta asiasta kukkaruukkuun eli keskiviikkoon joka oli aikoja sitten mutta tapahtui hyvin jännää.

Kuten jo sanoin, että rakastan menneisyyttäni ennen koulun alkua tässä uudessa koulussa. Sitten - en muista, oliko keskiviikko vai tiistai-ilta - pääsin sinne takaisin täydellisesti.

Kuuntelin nukkumaanmennessä kappaletta Phantasmagoria - Hikari ni furu ame joka oli suuressa kulutuksessa viime kesän alussa. Ja kuin räjähdysmäisesti edeten kaikki muistoni olivat silmieni edessä ja elin niissä. Minulla oli silloin kaksi hyvin rakasta ystävää, joita minulla ei enää ole. Tapasin toisen heistä silloin ensimmäistä kertaa, sain häneltä lahjaksi kirsikanmakuisia karkkeja, katsoimme videoita, olimme ulkona kun kaikki oli niin kaunista...

Se tunne on niin vahva. Se ei ole enää pelkkä tunne heidän läsnäolostaan ja kaikesta siitä mitä ympärillä on, vaan minä elän sitä uudelleen. Tämän reaktion aiheuttaa hyvin vahvana kappaleet, kuvat, videot, pelit, maut, kirjeet, tekstiviestit ja piirrustukset. Ne eivät ole enää pelkkiä muistoja vaan ne ovat todellisia.

Suljin silmäni ja unohdin olevani olemassa. Millään ei ollut mitään merkitystä, minä vain elin unelmaani ja elin muistojani uudelleen ja rakastin niitä ja rakastin kaikkea paitsi todellisuutta. Nyt tällä hetkellä kuuntelen vuoden takaista lempibändiä vistlippiä ja katson heidän videoitaan ja saan kaiken takaisin.

VOI LUOJA

Olo on ihan helvetin sekava nyt suoraansanottuna, pyörin kahdessa eri ajassa, en ymmärrä mitä teen ja että päätökseni vaikuttavat kaikkeen ja että kaikki on todellista. Elän tässä ja nyt, enkä vuoden takana.
Onko sillä edes mitään väliä? Ketä haittaa se, että minä en elä todellisuudessa?

En tahtoisi tehdä mitään. Haluaisin vain unohtua ja että maailma lakkaisi olemasta ja minun ei tarvitsisi olla kukaan ja että minun ei tarvitsisi tehdä mitään, että minulla ei olisi velvollisuuksia...
Viikolla sitten siitä "transsista" herätessäni olin taas hiton sekavassa mielentilassa, itkin ja tärisin ja... otin käteen jotain terävää. Siitä ette haluakaan tietää, kiitos.

Lisäksi todellisuudentaju herjaa. Saatan sanoa jotain mitä en oikeasti tahdo tai tarkoita, tehdä asioita joita en todellisuudessa ehkä haluaisi. Näen kaiken unena jossa voin peruuttaa koska tahansa ja millään ei ole mitään väliä, voin tehdä mitä vaan, voin luvata mitä vaan eikä minun koskaan tarvitse kuitenkaan kohdata sitä.
Esimerkkitilanteita: pistin välit poikki minulle kaikkein tärkeimmän ihmisen kanssa koska hänen teennäisyytensä häiritsi minua, haukuin hänet (uskoin kaiken olevan unta josta voin hetkenä minä hyvänsä herätä), vaihdoin luokkaa siksi koska luokkalaiseni ärsyttivät minua mutta silti siedin heitä (kaikki vaikutti epätodelliselta), liityin bändiin koska olen aina halunnut sellaista mutta en kuitenkaan.

Pyydän anteeksi ailahtelevuudesta johtuvaa vaivaa ja pakenen maan alle jos vain mitenkään voisin ja toivon herääväni vihdoinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti